Kuva: Serijo74 / Shutterstock.com

Verkkokauppa on kasvanut globaalisti kaksinumeroisilla luvuilla viimeiset 15 vuotta, eikä kasvu osoita hyytymisen merkkejä – päinvastoin, uskon että olemme vasta alkuvaiheessa! Verkkokaupan teknologiat, markkinointityökalut ja -ohjelmat ovat kehittyneet huimasti, mutta tavaraverkkokaupan kannalta oleellisessa loppujakelussa ei suuria uudistuksia ole tapahtunut sitten hevosten korvaamisen autoilla. Jakelu toimii kyllä operatiivisesti varsin tehokkaasti, mutta jättää samalla lähetyksen vastaanottavan nykyaikaisen asiakkaan muuttuvat tarpeet tehokkaasti huomioimatta.

Euroopassa vallitseva jakelutapa on päivällä kuriiriyhtiöiden toimesta tapahtuva kotiinkuljetus, jonka osumatarkkuus nykyajan liikkuvien asiakkaiden tavoittamiseksi on kuitenkin heikko ja kustannustehokkuus jakelijalle huono. Posteilla on ollut perinteisesti vahva asema verkkokaupan jakelussa kattavan noutopiste- ja jakeluverkkonsa vuoksi. Verkkokaupasta ostava asiakas ei kuitenkaan voi aina valita sitä, miten haluaa jakelun tapahtuvan, vaan toimitustapa valitaan usein lähettäjän tai logistiikkayhtiön toimesta.

Asiakkaan jakelutarpeet vaihtelevat tilanteen ja ostoksen mukaan, suuremmat tuotteet ja tuoretavarat saatetaan haluta kotiin, kun taas pienemmät ostot voidaan noutaa oman kulkureitin varrelle luontaisesti sijoittuvista noutopisteistä tai suoraan myymälästä. Ilahduttavasti kotimaiset verkkokaupat tarjoavat yhä useammin jakelutapavalinnan ostoskorissaan, mutta ostavan asiakkaan kannalta kokonaisuus on epäselvä, eikä asiakas tiedä milloin ja miten jakelu tulee tapahtumaan. Kyse ei ole vain hinnasta ja nopeudesta vaan myös kontrollista, jonka puute vähentää verkkokaupan houkuttelevuutta ostajan silmissä. Onkin tutkittu, että verkkokaupassa asioivan asiakkaan tyytyväisyys on suurimmillaan silloin kun haluttu tuote löytyy, sitten tyytyväisyyskäyrä alkaa laskea ja on alimmillaan jakelun tapahtuessa. Viimeisen mailin nykyaikaistamisessa on siis paljon mahdollisuuksia, eikä ole ihme että jätit kuten Amazon, Alibaba, Uber ja eBay kehittävät kiivaasti omia mallejaan.

Asiakkaan aidosti ohjaama viimeinen maili on nykyteknologioilla, tiedoilla ja osaamisella täysin mahdollista. Asiakkaan tulee saada päättää miten, missä ja millä nopeudella ostoksensa haluaa ja muuttaa valintaansa joka tilaukselle erikseen! Tälle alueelle onkin noussut uusia start-upeja ja innovaatiota kuin sieniä sateella. Mobiiliteknologia, sekä uudet jakelutavat kuten pienoislennokit- ja kopterit, erilaiset pakettirobotit – ja automaatit, itse ajavat ajoneuvot ja joukkoistaminen tulevat muuttamaan markkinaa viimeistään silloin kun niihin yhdistyy erinomainen palvelukokemus ja oikea businessmalli. Tämän toteuttaminen vaatii innovatiivisia yrittäjiä, jotka haastavat vanhan tavan toimia ja erinomaisella palvelukokemuksella voittavat asiakkaat puolelleen. Hyviä esimerkkejä löytyy Suomesta kuten ravintolaruokien mobiilitilaus- ja toimituspalvelu Wolt, joka sai 12,4 M dollarin rahoituksen huhtikuussa 2016 toisella rahoituskierroksellaan (lähde: crunchbase.com) ja PiggyBaggy – tavaroiden kimppakyyti palvelu.

Nyt tälle on oikea hetki; markkina on riittävän suuri ja teknologinen valmius on olemassa! Uskon että verkkokaupan jakelu tulee kokemaan ”uberisaation” lähivuosina! Osallistumalla varhaisen vaiheen kokeiluihin olet mukana luomassa uutta ja bisneksesi hyötyy. Anna asiakkaasi valita miten, missä ja milloin hän haluaa tuotteesi, sillä voi olla yllättävän positiivinen vaikutus myyntiin!

 

kuva_aku-happo

Kirjoittaja Aku Happo on verkkokaupan kehitysyhtiö Proventurin perustaja ja intohimoinen start-up yrittäjä, joka vastasi aiemmin Postin pakettiliiketoiminnasta ja verkkokaupasta.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here